sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tunika ja arpajaisvoitosta

Tunika leikkaa liimaa menetelmällä ;). Vuosikausia sitten löysin iiiiihanan paidan etelästä. Paita oli liian lyhyt, liian kapea ja liian ohuesta kankaasta, mutta niiiiin kauniin mallinen, etten raaskinut poiskaan heittää. Nyt sitten, 10 vuotta myöhemmin, ryhdistäydyin. Leikkasin varovaisesti saumat auki ja piirsin kaavan. Tälläinen siitä sitten tuli. Kangas on Marimekolta joskus ostettua trikoota. Raidat eivät ihan osuneet, mutta koska en niitä edes tähdännyt, lopputulos on yllättävän hyvä. 




Punastellen. Aikana ennen kolmatta lasta voitin Ajatuksia ja tekoja -blogin arvonnassa mittojen mukaan tehdyn housujen kaavan. Nyt sitten heti 2,5 vuotta myöhemmin sain sitten kokeiltua housujen ompelua. Pohjustuksena tähän. Olen kauan potenut housu-fobiaa :). Noh. Kankaaksi valitsin ihan hyvän kankaan, mutta resorissa menin tyhmänä kitsastelemaan. Housut olivat ihanan malliset, mutta ne eivät pysyneet päällä. Housut odottivat innostusta kaapin päällä puoli vuotta, kunnes lopulta tein korjailuja. Ei näistä taida täydellisiä tulla, mutta vika on ompelijassa ei kaavassa. Kiitoksia paljon kaavasta :).

Pyysin miestä ottamaan hoikan kuvan takalistosta... En nyt tiedä kehtaanko.. No kehtaan ;).. Edestäpäin otettu oli liian kamala..




1 kommentti:

  1. Kappas kun satuinkin huomaamaan tämän housupostauksen. Voi, kun heti tuli mieleen, että miten kaavaa pitäisi muokata. Pienillä korjauksilla vyötärölinjaan kaava tosiaankin olisi just passeli. Minä ehkä tekisin vyötäronauhan ihan kankaasta enkä resorista, mutta toisaalta, ihana idea.

    Mutta hei, toivottavasti sun housufobia tällä vähän helpotti!

    VastaaPoista

Tässä tila ajatuksille, kommenteille, huomautuksille, vastauksille ja kaikelle muulle.